26.7.2010
Handlausta Liedossa
20.7.2010
Onnea Supernova!
5.7.2010
Welshit Agirotu 2010:ssa
8609
Labradorin rotukuvausLabradorinnoutajan juuret juontavat Labradorin niemimaalle, Newfoundlandin saarelle, josta kantavanhemmat tiedetään tuotetun Brittein saarille. Kanadan itärannikolla on kuvattu labradorinnoutajaa ensimmäisen kerran 1700-1800 -luvulla. Tämä koira toimi kalastajien apuna noutaen vedestä kaloja, verkonnaruja ym. Sillä oli voimakas noutotaipumus ja paksu, vettä hylkivä turkki. Näitä koiria siirtyi kalastusveneiden mukana Englantiin, missä niiden kyvyt huomattiin ja niitä risteytettiin paikallisiin lintukoiriin ja muihin koirarotuihin. Viisaan jalostustyön tuloksena alkuperäisen Labradorinkoiran ominaisuudet onnistuttiin säilyttämään rodussa. Monien vaiheiden jälkeen Englannin kennelklubi hyväksyi labradorinnoutajan roduksi vuonna 1903. Suomessa rodun kasvatus alkoi 1950-luvulla ja rekisteröintiluvut ovat kasvaneet aina 90-luvulle saakka. Labradorinnoutaja oli Suomen neljänneksi suosituin koirarotu vuonna 1999. Paitsi lintua noutavana koirana labradorinnoutajaa käytetään myös muun haavoittuneen ja loukkaantuneen riistan jäljestämiseen, opaskoirana, huume- ja pommikoirana, terapiakoirana ja viime aikoina myös sienikoirana. Luonteeltaan labradorinnoutaja on ystävällinen ja lapsirakas, iloinen ja toiminanhaluinen, toisin sanoen mukava seura- ja perhekoira, joka kuitenkin onnellisimmallaan vedessä tai ulkona työskennellessään. |